Koiran allergiat

Koirien allergiat ilmenevät useimmiten iho- ja korvaoirein ja ajoittain ruuansulatuskanavaoirein. Tyypillinen oire on kutina. Lisäksi erilaiset iho- ja korvatulehdukset ovat hyvin yleisiä. Allergisen koiran atooppinen, ylireagoiva iho sairastuu helpommin bakteeri- ja hiivatulehduksiin kuin terveen koiran hyvän puolustuksen omaava iho.

Iho-oireileva koira tutkitaan yleensä raape- ja ihovärjäysnäyttein ja tarvittaessa sienitutkimuksella. Näiden tulosten perusteella aloitetaan oireidenmukainen lääkitys. Koiran vaste tutkimustulosten mukaisiin lääkityksiin antaa yleensä vihjeen allergiasta. Varsinkin jos iholla olevat muutokset häviävät, mutta koira edelleen kutiseva, voidaan alkaa epäillä allergiaa. Mahdollinen kapi- tai sikaripunkki- tai hilsepunkkioireilu suljetaan loishäätölääkityksellä yleensä pois ennen allergiaepäilyn vahvistusta.

Koirien allergioiden aiheuttajia on useita, yleisimmin aiheuttajat jaetaan ruoka-aineisiin, suoran kontaktiallergian aiheuttajiin ja hengitysteiden kautta tuleviin allergeeneihin.

Allergian aiheuttajan selvittäminen on yleensä salapoliisityötä, joka vaatii kärsivällisyyttä ja paneutumista niin omistajalta kuin eläinlääkäriltäkin. Ensimmäiseksi suljetaan pois ruoka-aineallergia oireiden syynä. Tällöin koiralle aloitetaan ns. allergiaruokavalio, jossa on yleensä yksi hiilihydraatti- ja yksi valkuaisainelähde. Tämä voidaan toteuttaa kotiruualla tai erikoisruokavaliolla. Lisäksi on olemassa erikoisruokavalioita, joissa valkuaisaineet on pilkottu sellaisiksi, ettei elimistö niitä tunnistaisi. Allergiaruokavalion aikana on samalla annettava iholle tarvittavaa tukihoitoa (mm. pesut, kosteuttavat suihkeet, rasvahappolisät yms. koiran tarpeen mukaan). Allergiaruokakokeilun tulee kestää ainakin 5-7 viikkoa, ennen kuin sen vaikutukset voidaan arvioida.

Jos koira ei vastaa allergiaruokakokeiluun tai allergia on selkeästi vuodenaikariippuvainen, koiralle voidaan tehdä allergiatestaus (joko veritestinä tai ihotestinä). Näiden testien avulla ei voida tutkia allergioita eri ruoka-aineille. Testitulosten perusteella voidaan välttää tiettyjä allergeeneja (esim. villa) tai aloittaa siedätyshoito.

Allergioiden hoidossa tärkeää on jatkuva ihon tukihoito (vertaa atooppisen ihmisen ihon jatkuva rasvaus ja puhdistus herkälle iholle sopivilla pesuilla). Lisäksi voimakasoireiseen allergiaan on olemassa allergiareaktioita hillitseviä lääkityksiä. Näiden lääkkeiden tarkoitus on vähentää elimistön ylireagointia allergeeneja vastaan.

Minkälaiseen hoitoon sitten päädytäänkin, on omistajan muistettava, että allergia on ikuisesti koirassa oleva ominaisuus, joka ei häviä lääkityksellä. Oireita voidaan useimmissa tapauksissa helpottaa hyvinkin paljon ja koira voi elää normaalia elämää. Allergisen koiran käyttö jalostukseen ei ole suositeltavaa, sillä allergiataipumus on erittäin periytyvä ominaisuus.